KuoFi ry:n toiminta

Harrastus Kuopiossa

Miniatyyripeliharrastajat olivat pitkään Kuopiossa omissa porukoissaan, mahdollisesti juuri ja juuri tietoisia, että muitakin harrastajia alueella on. Kuopiossa oli 1990-luvulla muutama kivijalkakauppa, josta sai muiden myyntiartikkelien lisäksi ostaa suurimman brittiläisen miniatyyripelivalmistajan tuotteita. Valikoima oli tosin erittäin suppea ja haluamiensa tavaroiden saaminen epävarmaa. 2000-luvun alkupuolella Kuopionkin seudulla oli muutamia turnauksia, joissa osallistujia oli parhaimmillaan toista kymmentä. Toiminta oli kuitenkin pienimuotoista ja kiinni yksittäisten ihmisten innostuneisuudesta. Sittemmin 2010-luvun taitteessa Kuopiossa ei ollut yhtään kivijalkakauppaa, josta olisi voinut ostaa miniatyyripelien tarvikkeita, tutustua kanssaharrastajiin tai pelata pelejä.

Yhdistyksen historia

Vuonna 2012 eräs paikallinen harrastaja alkoi yrittäjäksi ja perusti liikkeen, joka myy miniatyyripelien materiaalia hyvällä valikoimalla ja oivalla palvelulla. Harrastajamäärät kasvoivat, kun uusia ihmisiä innostui harrastuksesta. Pienellä porukalla talvella 2013 alettiin miettimään harrastuksen edistämistä ja laitettiin alulle yhdistystoimintaa. Keväällä 2014 yhdistys rekisteröitiin nimellä Kuopion Figupelaajat KuoFi ry ja toiminnalle saatiin yleishyödyllisen yhteisön status. Tuolloin myös samalla ydinporukalla vuokrattiin ja remontoitiin kokoontumistilat Vuorikatu 34:n kellarikerroksesta, jotka myöhemmin nimettiin Bunkkeri 34:ksi.

Yhdistyksen tavoitteet

Kuopion Figupelaajat KuoFi ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tavoitteena on olla yhteisöllistämässä miniatyyripeliharrastuksen ympärillä puuhailevaa joukkoa ja tarjota puitteet niin harrastuksen aloittelijoille kuin jo pitkään miniatyyripelien parissa puuhanneille. Käytännössä tämä tarkoittaa uusille kiinnostuneille harrastuksen esittelyä ja kaikkien välineiden tarjoamista harrastuksen aloittamiseksi, kuukausien mittaisten kampanjoiden pyörittämistä, viikonlopun mittaisten turnausten järjestämistä ja ehkäpä kaikista tärkeimpänä Bunkkeri 34:n päivittäistä aukipitämistä harrastajille, jotta kaikki harrastajat pääsevät viettämään vapaa-aikaansa hyvässä porukassa ja mielenkiintoisen puuhan parissa.