Mietteitä miniatyyripelaamisesta

Mietteitä miniatyyripelaamisesta

“I’ve given up

On society

Up on my family

Up on your social disease

I’ve given up

On the industry

Up on democracy

Done with all your hypocrisy”

 

Five Finger Death Punch – Wash It All Away

 

Miksi maalaat pikku-ukkoja turhautumiseen asti jonka jälkeen pelaat kiroten noppia ja ylivoimaisia vastustajia? Onko tämä hauskanpitoa? Mikä saa sinut tulemaan bunkkerille joka viikko? Jos ei pääse niin viimeistään parin viikon päästä tuntuu että jotain puuttuu ja on lähdettävä bunkkerille. Minulle yksinkertaisesti vastaus on ystävät. Kuofi ry:stä on tullut paljon muuta kuin ainoastaan harrastusporukka jota näkee silloin tällöin. Se on sakki ystävyksiä (hyvinkin monenkirjavia) jotka kuitenkin jakavat valtavan paljon yhteistä.  

Kun oikein ajattelee niin porukkahan viestittelee  joka ikinen päivä toisilleen. Ei ihme että porukkaan voi olla myös vaikea päästä heti sisään vaikka ihmiset ovat älyttömän mukavia. Hitsautuminen on voimakasta. Miksi? Ajattelisin että kaikkien elämässä on haasteita ja raskaita asioita mitkä unohtuvat bunkkerilla. Tuntuu tosi hyvältä avatessa punaista metalliovea ja sisältä kuuluu oikeasti iloinen huudahdus “ Kato moi! Miten menee?”.

Ihmisillä on erilaisia tapoja harrastaa ja kaikki hyväksytään. Toki haasteita tulee kun oikeasti kilpailusta ja itse pelaamisesta innostunut pelaaja löylyttää maalaajamasaa. Se on ok, kato niitä Masan ukkoja pöydällä joista Masa kertoo tarkan loren. Wau! Nihkeetä voi olla mutta nihkeenpää ois olla yksin kotona. Olen todella kiitollinen siitä millainen porukka meillä on. Kiitos kaikille.

 

-Juskan brainstorm päättyy

 

Kirjoittakaa kommentteihin mitä mieltä olette ja miksi harrastatte miniatyyripelaamista.