Kings of War Blogi osa 3 + Vanguard spesiaali

Lukijat ovat saattaneet huomata, että minulta jäi helmikuun blogi kirjoittamatta. Tämä on johtunut kovista työkiireistä, minkä seurauksena en ole ehtinyt maalata uusia yksiköitä tai miettiä blogiin sisältöä. Nyt olen kuitenkin saanut armeijaa eteenpäin, minkä lisäksi olen päässyt pelaamaan uutta Vanguard skirmish peliä, joka sijoittuu samaan maailmaan kuin Kings of War peli. Armeijan edistymisen lisäksi kirjoitan tähän blogiin myös lyhyesti Vanguard ryhmästäni sekä taisteluraportin ensimmäisestä pelistäni.

Armeija
Armeijan kokoa on lisätty pääasiassa kasvattamalla olemassa olevien yksikköjen kokoa. Aiemmissa blogeissa mainituista yksiköistä olen kasvattanut Scarecrow-yksikön legion kokoon sekä lisännyt toisen Reaper-yksikön ja toisen Horrorin. Uusista ysiköistä voitte lukea alta. Armeijan koko on tällä hetkellä n. 1500 pts.

Shadowhounds


Nopeasti liikkuva yksikkö, joka on tarkoitettu kiertämään vastustajan sivustaan tai jahtaamaan sotakoneita.

Shadow-Hulk (Figuna Forge Worldin Mourngul)


Armeijan pääasiallinen lähitaistelu hirviö, joka pystyy vahingoittamaan raskaasti panssaroituja yksiköitä. Hitaampi ja heikommalla puolustusarvolla varustettu kuin muitten armeijoiden vastaavat hirviöt, minkä lisäksi Shadow-Hulk ei hyödy Night-stalkereiden stealthy erikoissäännöstä. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että hirviön pistehinta on vastaavia hirviöitä pienempi.

Banshee


Lentävä loitsija, joka keskittyy vastustajaa vahingoittaviin loitsuihin. Pystyy joko liikuttamaan vastustajan yksiköitä tai vahingoittamaan raskaasti panssaroituja yksiköitä. Lentokyky nostaa kuitenkin pistehinnan korkealle.

Shade


Lentävä sankari, joka pystyy nopeasti pääsemään lähitaisteluun. Pääasiallinen tarkoitus on käydä häiritsemässä vihollisen ampujia ja yksittäisiä sankareita.

 

Kings of War: Vanguard
Kings of War: Vanguard on skirmish-peli, jossa kumpikin pelaaja johtaa n. kymmenestä taistelijasta koostuvaa palkkasotilasryhmää tai tiedusteluosastoa. Pelien tarkoituksena on kuvastaa yksittäisiä tehtäviä, mitä eri armeijoiden tiedusteluryhmät joutuvat tekemään isompien taistelujen alla.

Vanguardin pelimekaniikka perustuu vuorottaisiin aktivointeihin, missä pelaajat vuorotellen aktivoivat yhden omista taistelijoistaan. Omalla aktivointivuorolla pelaaja voi antaa taistelijalla, joko yhden pitkän käskyn tai kaksi lyhyttä käskyä. Lisäksi taistelijalle voi antaa kolmannen käskyn, mutta tämä laittaa taistelijan forced fatigue tilaan, jolloin tulevalla kierroksella taistelijalle saa antaa vain yhden lyhyen käskyn.

Pelin toisena ominaisuutena on power dice mekaniikka. Vuoron alussa kumpikin pelaaja heittää tietyn määrän erikoisnoppia, joiden symbolien mukaan pelaaja saa tietyn määrän lisävoimaa ryhmälleen. Näillä lisävoimilla pelaaja voi aktivoida omien sotilaidensa lisäominaisuuksia tai lisätä sotilaan hyökkäys- tai puolustustehoa. Power-noppia on kolmea eri väriä, punaisia, valkoisia ja sinisiä. Jokainen pelaaja saa vuoron alussa heittää kolmea punaista noppaa sekä jokaista noppaa mitä oman ryhmän sotilaat tuovat mukanaan.

Tämän hetkinen Vanguard ryhmäni koostuu goblineista. Kuten useissa muissa peleissä, goblinit saavat pelipöydälle useita taistelijoita, jotka pystyvät helposti voittamaan vastustajan ylivoimalla, mutta yksittäisinä taistelijoina häviävät helposti. Vanguardissa goblinien armeijakohtainen kyky on paeta poispäin rynnäköivien vihollisten alta.

Ryhmän pääasialliset taistelijat koostuvat neljästä luggitista ja kolmesta spitteristä. Luggitit ovat ryhmän pääasiallisia lähitaistelijoita, kun taas spitterit keskittyvät ampumiseen ja pystyvät asettumaan pelin alussa, minne tahansa pelipöydällä, kunhan ovat vähintään 12 tuumaa vastustajasta. Ryhmän komennossa on biggit ja kaksi wizziä, jotka tuovat kolme punaista power- noppaa ja yhden valkoisen nopan. Wizzit pystyvät myös käyttämään loitsuja, joilla voi vahingoittaa vastustajaa tai häiritsemään vastustajan sotilaiden aktivaatiota. Lopuksi ryhmäni raskaimpana taistelijana toimii peikko.

 

Vanguard taisteluraportti
Vastustajani pelasi The Brotherhood nimistä ritariarmeijaa, joka koostui ratsastavasta komentajasta, velhosta, neljästä jalkaisin kulkevasta ritarista, kahdesta ratsastavasta ritarista sekä yhdestä maajussista, joka oli päättänyt tulla mukaan. The Brotherhoodin armeijakohtaisena sääntönä oli, että ainoastaan ritareiden ja velhon tappaminen lasketaan armeijan murtumisrajaan, jolloin minun piti tappaa vähintään neljä mainittua taistelijaa saadakseni vastustajani murtumaan. Maajussia ei lasketa. Lisäksi velholla oli loitsu mikä haittaa vastustajan osumista sekä ampumisessa että lähitaistelussa, jos hyökkäyksen kohde on 6” sisällä velhosta.

Koska tämä peli oli minulle ensimmäinen Vanguard peli, päätimme pelata pelkän tapposkenaarion, missä pelin lopussa kuolleiden taistelijoiden pisteet lasketaan yhteen ja eniten tappopisteitä saanut pelaaja voittaa.

Deployment
Kumpikin pelaaja asetti suurimman osan modelleista keskelle lähelle toisiaan. Itse asetin peikon oikeaan laitaan ja Spitterit metsiin tai kukkulan taakse odottamaan vastustajan etenemistä.

Kierros 1


Kumpikin armeija etenee pääasiassa kohti toisiaan. The Brotherhoodin velho laittaa suojaloitsunsa päälle, minkä takia Spitterit eivät osuneet kohteisiinsa. Yksi jalkaisin kulkeva ritari yritti rynnäköidä kukkulan laella olevan spitterin kimppuun, mutta goblin teki strategisen vetäytymisen, eli juoksi karkuun, ja rynnäkkö epäonnistui.

Kierros 2


Yksi ratsastava ritari rynnäköi vasemmalla oikealla laidalla olleen spitteriä kohti. Tämäkin Spitter juoksi karkuun, mutta ritari sai silti vietyä rynnäkön loppuun ja tappoi Spitterin. Tämä kuitenkin johti siihen, että ritari oli nyt peikon rynnäkön kantamalla. Ennen peikon aktivaatiota ritari kuitenkin teki fatigue toimintona ylimääräisen liikkeen, jolloin peikko ei enää päässyt rynnäköimään.
Kohteensa menettänyt peikko liikkui parempaan paikkaan seuraavaa vuoroa varten. Tämä kuitenkin johti siihen, että vastustajan komentaja käytti omaa erikoiskykyään, mikä antoi kaikille ritareilla +2” liikettä. Näin ollen yksi ritareista rynnäköi peikkooni, aiheutti yhden haavan ja onnistui aiheuttamaan peikolle knocked-downiin, jolloin peikko ei voinut lyödä takaisin.
Muuten The Brotherhood liikkui lähemmäs ja velho piti suojaloitsunsa päällä. Yksi jäljellä olevista spittereistä onnistui aiheuttamaan haavan yhteen jalkaisin kulkevaan ritariin.

Kierros 3

Vuoron alussa nostin peikon pystyyn ja löin lähitaisteluun tullutta ritaria. Aiheutin peikolla yhteensä seitsemän haavaa, jonka seurauksena ritari kuoli.
The Brotherhood aloitti liikuttamalla yhden jalkaisin kulkevan ritarin eteenpäin, jolloin ryhmän velho jäi näkyville. Toinen wizzini aktivoi oman erikoiskykynsä, jolla hän pystyi vuoron aikana loitsimaan kahdesti ja yritti tappaa velhon. Loitsut aiheuttivat kuitenkin vain yhden haavan.

The Brotherhood jatkoi etenemistä ja jäljellä oleva wiz ja spitterit jatkoivat ampumista todella heikolla tuloksella. Yksi luggit rynnäköi lähellä olleeseen ritariin ja onnistui haavoittamaan ritaria. Ritari kuitenkin onnistui haavoittamaan luggittia, jolloin toinen ritari liittyi taisteluun ja tappoi goblinin. Tämän jälkeen toinen luggit ja biggit rynnäköivät tämän ritarin kimppuun ja onnistuivat aiheuttamaan yhden haavan. Ritari löi takaisin biggitiä ja aiheutti haavan. Seuraavaksi the Brotherhoodin komentaja liittyi taisteluun ja onnistui tappamaan biggitin. Loput goblinit liittyivät taisteluun, mutta kumpikaan osapuoli ei saanut lisää haavoja aikaan.
Lopuksi viimeinen ratsailla oleva ritari rynnäköi peikon kimppuun, mutta kumpikaan osapuoli ei saanut haavoja aikaan.

Kierros 4
Kierroksen alussa the Brotherhoodin velho teki loitsunsa pitkänä toimintona, jolloin minun taistelijani kärsivät -2 osumisheittoihinsa. Tästä johtuen goblinini eivät pääasiassa osuneet kohteisiinsa ja ritarit vuorostaan saivat tapettua kaksi luggittia. Ainoa poikkeus oli kukkulalla ollut spitteri, joka onnistui haavoittamaan velhoa, sekä wizzit, jotka ampuivat neljällä loitsulla yhden ritarin.
Peikko onnistui haavoittamaan ritaria, mutta ei saanut vastustajaa pois pelistä. The Brotherhoodin komentaja rynnäköi peikon kimppuun ja onnistui aiheuttamaan kolme haavaa, mutta peikko pysyi pelissä.

Kierros 5
Viimeisellä kierroksella ei nähty paljon toimintaa. Viimeinen luggit kuoli, kun kaksi ritaria hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja spitterit ja wizzit eivät saaneet haavoja aikaan. Peikko parantui omalla erikoiskyvyllä kolme haavaa, mutta taistelussa kumpikaan osapuoli ei onnistunut haavoittamaan vastustajaa.

Lopputulos

Pelin lopussa minä olin tappanut vastustajalta yhden ratsastavan ritari ja yhden jalkaisin kulkevan ritarin. Vastustajani oli vuorostaan tappanut neljä luggittia, spitterin sekä biggitin. Pisteet menivät      92-43 the Brotherhoodille.