Horus Heresy -lisäosa 40k:hon

Vastailin tuolla sotavasaran topicissa yleiseen kysymykseen millainen peli se 30k nyt oikein onkaan. Kun kerran aloin kovasti tarinoimaan, niin laitan saman jutun myös tänne ihmisten luettavaksi. 🙂

Nykyinen käsitykseni huhujen pohjalta on, että GW puskee ulos stand alone -pelisetin parilla HQ-jampalla, parilla kymmenellä muovimarinella, kymmenellä breacherilla ja viidellä terminaattorilla Q4:ssä, eli loka-joulukuussa. Viimeisimpien huhujen mukaan olisivat tulossa jo joskus lokakuussa, mutta toisaalta joulumarkkinat olisivat myös realistinen vaihtoehto.

Boksi sisältäisi itsessään jonkinlaiset säännöt, jotta napeilla voi pelata kuten edellinen Assasins-pelikin. Toisaalta kuulemma ensivuoden puolella olisi useiden kuukausien julkaisuikkuna muovisille HH-napeille. Mm. tuon boksin figut tulisivat irtomyyntiin. Näistä ei liene kellään tarkkaa tietoa mitä on luvassa, joskin vehiclet olisi joidenkin mielestä kätevä saada muovisina.

Voin myös avata omia käsityksiäni HH-settingistä pelinä. Taustoituksena kerrottakoon, että olin yli viitisen vuotta sitten kovassa 40k-turnauspelaamisessa mukana voittaen jopa joitain etelän suurempia turnauksia. Sellainen pelaamiskulttuuri ei kuitenkaan juuri minuun loppupeleissä iskenyt, sillä modellaus-aspekti on itsellä myös hyvin suuressa osassa tätä harrastusta, ekä jaksa vääntää tuuman neljäsosista ihan oikeasti. GW:n tuotannon harrastusta on takana parisen kymmentä vuotta ja HH-setti on aina ollut hirmu eeppisen oloista ja mielenkiintoista. Kun FW alkoi puskea ulos figuja ja lopulta sääntöjä, seurailin suuresti 30k-foorumeita ja luin aiheesta. Lopulta päädyin itsekin tekemään 30k-armeijan, vaikka tiesin, ettei Suomessa ko. pelin pelaajia hirveästi ole. Figut ovat vaan niin järjettömän makeita ja taustatarinat joita olen Black Libraryn kirjoista lukenut iskevät kuin tuhat volttia.

Monet asiat kun eivät tapahdu ellei itse niitä tee, niin järjestin viime Ropeconissa 30k-turnauksen ja ennen sitä sain jopa muutaman paikallisen 40k-harrastajan tekemään HH-yhteensopivat armeijat, joilla paikallisesti ihan hyvällä meiningillä ollaan pelattu myös 40k-tapahtumissa. Nykyisellään figuharrastukseni onkin lähinnä 30k-figujen kasaamista ja maalaamista, tapahtumien järjestämistä ja muutama hassu Mordheimpeli siellä seassa. Lisäksi lähes koko figupuolen lukemistoni on juurikin muutamat 30k-foorumit, joista tulee päivittäin luettua uudet aiheet.

HH-setin pelaamiseni on siis hyvin rajallista ja enimmillään 1500 pisteen pelejä, kuitenkin lukemani perusteella ja omasta kokemuksesta olen havainnut seuraavanlaisia eroja/hyötyjä verrattuna 40k:hon, jonka lisäosa HH ainakin vielä käytännössä on:

- TÄRKEIN Todella paljon hienommat miniatyyrit FW:n tekeminä kuin 40k:ssa
- Aivan loistavat taustatarinat
- "Historiallinen" maailma, peliä pelaavat vertaavatkin HH-settingiä historiallisen luokan peleihin ulkoasunsa puolesta. FW on tehnyt ison työn luodessaan merkinnät, tarinat, organisaatiot ja muut setit jokaiselle legioonalle.

- ATSKNF-erikoissäännön puuttuminen marineilta on yksi parhaista eroavaisuuksista 30k: ja 40k:n välillä. Fearilla tekee joskus jopa jotain ja voit potentiaalisesti sweeping andvancessa tuhota vastustajalta isonkin marinepoppoon. Tämä tekee pienistä eliittiuniteista enemmän käyttiksiä marineita vastaan.
- Pelimekaniikka tukee lukemani mukaan isompia pelejä, käytännössä HH-harrastajat suosivat 2500-5000 pisteen pelejä, pienemmät vähän omankin kokemuksen mukaan köykäisiä.
- HH-listoissa on "squad tax" eli yksikön alkuhinta on paljon suurempi kuin jos lisäukkojen hinta, esim. breacherit maksaa 225 pts per 10 ekaa ja jokainen extramarine on vain 10 pts lisää. Tämä vähentää multiple small units (MSU) listojen määrää ja suosii isoja yksiköitä.
- Edellinen kohta aihetuttaa juurikin sen, että pienissä peleissä ei ole paljoakaan porukkaa kentällä, ja isommissa pistekoissakaan ei ajallisesti kulu niin kauan kuin vastaavan pistekoon 40k-peleissä
- HH:ssä käytetään perinteistä FOC-systeemiä ja yksikönvalinnat ja allyt ovat käytännössä kutosedikan alkuaikojen tasoa. Eli perus FOC, mahdollinen FOW, mahdollinen fortification ja mahdollinen ally detachment.
- Mikäli on kovemman luokan johtaja armeijan warlordina, voi käyttää joko legioonaspesifisiä rite of wareja tai geneerisiä rite of wareja, esim. terminaattorit ja veteraanit troopia tai kaikki jotka saa rhinon voikin ostaa sen sijaan droppodin, mutta koko armeijan on voitava deep strikettää
- Ylläoleva pakottaa armeijan tiettyyn cooliin teemalliseen muottiin ja rajoitteetkin ovat juuri sopivia, eli ei voi poimia marjoja puurosta
- Listat ovat huomattavasti tasapainoisempia kuin nyky-40k:ssa, pakko olla peruskuraakin, joka on oikeasti vieläpä hyödyllistä. Eikä ole mitään detachmenthäröilyjä, jolla saat käytännössä loputtomasti esim HS-slotteja. Lisäksi yksikään yksikkö ei ole täysin rikki, jopa primarkit saa tuhottua.
- Mirror match on kieltämättä tasapainossa ja marines vs. marines ei minusta ainakaan tunnu puulta, kun valintoja on niin perskuleesti enemmän kuin perus 40k:n marine-Codexissa.
- Mechanicum-unitit ovat törkeän hienoja ja luovat Solar Auxilian ja ihmismilitian kanssa kivaa vaihtelua peleihin.
- Pelissä ei ole mitään övereitä OP-unitteja, jopa 3+ invulliset terminaattorit maksavat niin mansikoita, ettei ne ole liian kovia paloja kellekään purtavaksi ja niitä ei edes jokainen legioona saa. Ei ole myöskään mitään 40 pisteen Thunderwolfeja tai muuta täysin alipisteytettyä semikovaa settiä tai kalliita unitteja joilla on aivan absurdi tulivoima. Lähes kaikki unitit ovat käyttistä eikä ylilyöntejä ole juuri ollenkaan ja nekin tasoittuvat isompien pelien tulivoiman keskittämisen takia.

 

Kaikenkaikkiaan figuharrastuneisuuteni on nykyään lähes täysin 30k-keskeistä koska aika ei riitä opintojen/työn/perheen takia useaan figupeliin, 40k-maailma on aina ollut se ihana grim dark setting, johon olen kymmenien vuosien aikana pysyvästi ihastunut, FW:n HH-figut ovat sairaan makeita ja jos kerran pari vuodessa pääsee pelaamaan, niin pelimekaniikkakin on parempi kuin 40k:ssa. Ja kun itse järjestää tapahtuman, niin voi siitäkin luona niin ystävällismielisen ja rennon oloisen kuin vaan haluaa eikä tarvitse välittää mikä on kuuminta hottia pelitehojen mukaan uusimman codexin myötä. Voi vaan katsoa kun primarkit mätkii toisiaan ja heittää noppia ja läppää samalla.

Toivottavasti Suomen HH-skene tästä kasvaa ja ainakin itse aion rentomielisiä turnauksia HH-setistä järjestää tulevaisuudessakin, jossa on suurempi painoarvo myös modellauspuolella eikä vain sillä, kuka sen pelin varsinaisesti voittaa. 🙂

Keille kaikille sitä nyt sitten löytyy 30k-listat? Säännöt ja listat löytyy Space Marine Crusade Legioonalle, Solar Auxilialle (eliitti-ihmissotilaat), Imperial Cults & militialle (kaaoskulttilaisista, jotka ei osaa kuin vain snapshottia, abhumaneihin joilla on +1T ja 3+ armour save (Squats, anyone?)), Mechanicumille (Battle-automatoja yms. coolia mekaniikkaa) sekä Questoris Knighteille (Knighteja joilla mahdollisesti mechanicumia apuna).

Eri legioonille löytyy omat "Legiones Astartes"-sääntönsä eli vähän kuin chapter tacticsit 40k:ssa, mutta paljon laajemmat. Legioonilla on myös omat Rite of Warinsa, joilla voi yksikkövalintoja muokata legioonalle tyypillisemmäksi, esim. Iron Warrioreille neljäs HS-slotti, Word Bearereille mahdollisuus Daemon allyihin, yms.

Imperial Cults & Militia -listasta saa väännettyä minkälaista tahansa settiä ihmisistä. Provisionit vaikuttavat lähes kaikkiin unitteihin armeijassa ja näillä provisioneille saa tiettyjä buffeja ja penaltyjä koko poppoolle. Ihan feral world ihmisistä high tech ihmisiin on mahdollista aina abhumaneitten ja possessoitujen daemonculttilaisten kautta. Todella monipuolinen lista, joskin yksikkövalinnat ovat lähinnä jalkaväkeä ja muutamia Leman Russ-tankkivaihtoehtoja. Esim. ainut dedicated transport -optio on Gorgon. 🙂

Toivottavasti joku pääsi tänne asti, joten eikun vaan vetäisemään hihasta jos haluaa kokeilla 30k:ta esim seuraavassa 30k-turnauksessamme 17.-18.10.2015. Laina-armeijaa saa kuulemma lainaan Gorzagilta, joka otti osaa myös edelliseen 30k-turnaukseemme Ropeconissa.