Bunkkeri 34

Aukiolo: 
Bunkkeri 34 on avoinna joka sunnuntai noin klo 12.00 eteenpäin. Sunnuntait ovat kaikille avoimia ja ilmaisia tutustumispäiviä. Asiantuntevat vakioharrastajat opastavat mielellään aloittelijallekin miniatyyripelien alkeita, niin pelien, kuin kasaamisen ja maalaamisekin suhteen! Muina aikoina Bunkkeri on vain pelitilamaksun maksaneiden jäsenten käytössä ja avoinna kun joku lukuisista avaimellisista vakiokävijöistä on paikalla, eli yleensä joka päivä iltapäivästä lähtien. Aukeamisesta ilmoitetaan päivittäin etusivun ShoutBoxissa.

Sijainti:
Perille löydät tulemalla osoitteeseen Vuorikatu 34. Kuvakukko-teatteria vastapäätä on teräsportti, joka Bunkkerin aukiollessa on avoinna. Kävele betoniportaat alas, käytävää eteenpäin, pienet portaat ylös ja olet perillä tullessasi ensimmäisen oven kohdalta sisään. Ovessa lukee selkeästi KuoFi ry ja Bunkkeri 34.

Tietoja:
Bunkkeri 34 on koko yhdistyksen sydän. Vuoden 2014 kesällä yhdistys solmi vuokrasopimuksen n. 110 neliömetrin kellaritiloista osoitteessa Vuorikatu 34. Tilat remontoitiin perustajajäsenten toimesta ja kustannuksella ja ne avattiin jäsenten käyttöön 4.7.2014. Sittemmin Bunkkeri 34 on todettu Suomen parhaaksi miniatyyripeliharrastetilaksi (ainakaan emme ole paremmasta kuulleet).

Siitä lähtien Bunkkerille on hankittu niin yhdistyksen kuin jäsentenkin toimesta paljon harrastustarvikkeita:
- 90 cm korkeat pelipöydät joihin on hyvä nojailla
- paljon pelialustoja ja maastoa
- maalaustarvikkeita sekä mahdollisuus tutustua kynäruiskulla maalaamiseen
- huomattavasti alan kirjallisuutta, mm. sääntökirjoja, armeijakirjoja, maalausoppaita yms.
- säilytystilaa henkilökohtaisille pelitarvikkeille pelipöytien alla

Lisäksi bunkkerilla on hyvät oleskelutilat, vessa ja pieni kanttiini, josta jäsenet voivat ostaa naposteltavaa ja juomista pelien ja maalailun lomassa.

Tästä portin jälkeen portaat alas.

Tästä portin jälkeen portaat alas.

Ovesta sisälle ja olet perillä!

Ovesta sisälle ja olet perillä!

Käytävää eteenpäin ja pienten portaiden jälkeen ovesta oikealle.

Käytävää eteenpäin ja pienten portaiden jälkeen ovesta oikealle.

Pelipöytiä yhtäällä

Pelipöytiä yhtäällä

ja pelipöytiä toisaalla

ja pelipöytiä toisaalla

Maastoa löytyy moneen peliin

Maastoa löytyy moneen peliin

Sci-fi tyylilinjan peleihin tarjolla on runsaasti rauniokaupunkia ja muuta rojua

Sci-fi tyylilinjan peleihin tarjolla on runsaasti rauniokaupunkia ja muuta rojua

Myös FoW:iin on paljon hienoa maastoa käytössä

Myös FoW:iin on paljon hienoa maastoa käytössä

Fantasiamaailman maasto sopii niin fabaan kuin Mordheimiin ja moneen muuhunkin

Fantasiamaailman maasto sopii niin fabaan kuin Mordheimiin ja moneen muuhunkin